Tanssien Tähtiin Show – kiertue saa jatkoa!

Tanssii Tähtien Kanssa – tv-ohjelmasta tutut ammattitanssijat tekivät viime keväänä kauan odotetun show-kiertueen kolmellatoista paikkakunnalla. Loistavan vastaanoton loppuunmyydyillä näytöksillä saanut show saa yleisön toiveesta jatkoa. Lisänäytöksiä järjestetään nyt marras-joulukuussa 2019, jolloin Tanssien Tähtiin show vierailee neljällätoista paikkakunnalla. 

”Tällaista show’ta ei ole aiemmin Suomessa tehty ja on todella hienoa, että yleisöä haluaa nähdä tätä lisää. Tanssijamme hyppäävät kiertueelle suoraan työntäyteisen syksyn tv-ohjelman ja opetustöiden parista”, kertoo Elevent Groupin toimitusjohtaja Helena Ahti-Hallberg. Helena Ahti-Hallberg on myös vastuussa näytöksen puvustuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Lähes kaikki kevään esitykset olivat loppuunmyytyjä, ja myös syksyn lipunmyynti on vilkasta.

Tunnin mittainen Tanssien Tähtiin show on täynnä tanssin taikaa ja glamouria tuoden jälleen samalle lavalle tv:stä tutut tanssijat Ansku Bergströmin, Marko Keräsen, Kia Lehmuskosken, Jurijs Trosenkon, Jutta Heleniuksen, Sami Heleniuksen, Saana Akiolan, Katri Mäkisen sekä Mikko Ahdin ja Jani Rasimuksen. Esityksessä päästään tutustumaan tanssijoiden omiin tähtihetkiin ja nauttimaan upeista ryhmä- ja parinumeroista. Show’n suunnittelusta vastaa tanssijat yhdessä tuotannosta vastaavan Elevent Group Oy:n kanssa. ”Idea kiertueeseen lähti syksyllä 2018 Tanssii Tähtien Kanssa- kauden lopulla, kun tanssijat halusivat jatkaa yhteistyötään ja näin syntyi ajatus show- kiertueesta” kertoo Helena Ahti-Hallberg.

Kiertueen kuvia median käyttöön (mainitsettehan kuvaajan: Mikke Pöyhönen) : https://www.dropbox.com/sh/ee6nc0nkdgxve7f/AAD8Rx3CKDmKtQbeXhtADpDCa?dl=0

Kiertueen aikataulut:

19.11 Lahti, Sibelius-talo

20.11 Helsinki, Peacock-teatteri

21.11 Helsinki, Peacock-teatteri                                                       

26.11 Kotka, Kaupunginteatteri

28.11 Salo, Teatteri Provinssi

29.11 Espoo, Sellosali                                                                 

03.12 Kajaani, Kaukametsän Sali

04.12 Kuopio, Kaupunginteatteri

05.12 Mikkeli, Mikaeli-talo

07.12 Oulu, Madetojasali                                                    

09.12 Lappeenranta, Kaupunginteatteri

10.12 Turku, Kaupunginteatteri

11.12 Hämeenlinna, Verkatehdas

12.12 Jyväskylä, Paviljonki

13.12 Hyvinkää, Hyvinkää-sali

 

Lipunmyynti: Lippu.fi, www.lippu.fi, www.ticketmaster.fi,

Dinner ja Cocktail-paketit Peacock-teatteri to 21.11:

TMG Events Oy, p. 09-68999800, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.tmgevents.fi

www.elevent.fi