Ritva Oksanen päästää taiteilijajuhlanäytelmässään katsojan kurkistamaan näyttelijäntyön ytimeen. Näyttelijätär kaivautuu muistiinsa ja nostaa sieltä roolitöitä 50 vuoden ajalta. Löytyvätkö vuorosanat vai tarvitaanko kuiskaajaa? Mitä muuta nousee päivänvaloon?
Aloitteleva näyttelijä maaseututeatterissa. Neljän pienen tytön äiti Radioteatterissa. Vierailija kuukausipalkkaisten puristuksessa. Freelancer lama-Suomessa. Ravintolaemäntä Josafatissa. Floorshown tähti Adlonissa. Kesäteatterin vetonaula.
Murhanhimoinen ex-vaimo. Vanheneva filmitähti. Yksinäinen oopperalaulaja. Juopotteleva näyttelijätär. Tiukka bisnesnainen. Katkeroitunut eteläpohjalainen. Ylpeä hämäläinen. Elämään pettyvä karjalainen.
“Minun täytyy nähdä aina yksi painajainen ennen ensi-iltaa. Siinä miehet kantavat lavasteita keskelle metsää. Kuikka sanoo, että yleisö on jo täällä, että nyt näytellään. Kampaaja itkee, että en minä kerkeä laittamaan ja poistuu näyttämöltä. Yhtäkkiä minä huomaan, että en muista repliikin repliikkiä. Minulle täytyy tulla se painajainen, sitten vasta rauhoitun. Ennen konserttia minä näen unen, että ollaan Kansallisteatterin lavalla, jossa pitäisi olla iso orkesteri. Ja sitten olenkin palokuntatalolla ja siellä ei ole kuin haitaristi ja sekään ei osaa soittaa. Ja yksi ihminen katsomassa kun minä laulan…”
Kantaesitys 21.9.2013 Hämeenlinnan Teatteri, päänäyttämö
Ritva Oksanen on näyttelijätär.
|
Kapellimestari: |
Pedro Hietanen |
|
Käsikirjoitus: |
Outi Popp |
|
Ohjaus: |
Arja Pessa |
|
Valosuunnittelu: |
Hannu Suutari |
|
Äänisuunnittelu: |
Pasi Lehtinen |
|
Valokuva: |
Jiri Halttunen |