Elämä on laiffii – musiikkinäytelmä kansamme legendan Matti Nykäsen elämästä

Matti Nykäsestä kertova Elämä on laiffii - musiikkinäytelmä nähdään suomen kattavalla kiertueella, joka starttaa Lappeenrannasta lokakuussa 2024.

Tämä jo Keski-Suomen hurmannut, koskettava ja hauska esitys kertoo rehellisesti Matin elämän nousuista ja laskuista, unohtamatta hänen legendaarisia lausahduksiaan ja kappaleitaan.

Mukana lavalla nähdään myös Matin tytär Eveliina Mäntykangas, joka tekeekin isästä kertovassa musiikkinäytelmässä debyyttinsä teatterin lavalla. ”Uskon, että iskä tykkäisi tästä näytelmästä, koska se on hyvin todenmukainen ja just sellainen kun iskäkin oli, herkkä mutta myös humoristinen. Lähdin mukaan, koska käsikirjoitus on hyvä ja näytelmä ei retostele hänen tekemillään virheillä, mutta kivalla tavalla kuitenkin pilke silmäkulmassa niitä juttuja, vakavia kuin hauskojakin, sekä hänen lausahduksiaan on mukana.” – kertoo Eveliina Mäntykangas.

Elämä on laiffii – musiikkinäytelmä esitys alkaa 70-luvun Jyväskylästä, jolloin mäkihyppy astuu nuoren Matin elämään vieden hänet mukanaan maailmalle huippu-urheilijan ammattiin. Esitys on rehellinen, hauska, koskettava. Se on kunnioittava, mutta kumartelematon tulkinta hänen elämästään. Se pyrkii nostamaan esille Matin tuntemukset niin hyvinä kuin huonoina hetkinä ja tämä näkyy mm. siinä, että esityksessä käytetään paljon Matin oikeasti lausumia sanoja ja mietteitä, joista jotkut ovat kasvaneet aikojen saatoissa suomalaisten rakastamiksi sutkautuksiksi.

Musiikkinäytelmän yksi käsikirjoittajista ja ohjaajista sekä Mattia näyttelevä Tatu Mönttinen ei itsekään ole noviisi, kun Matin roolin tulkinnasta on kyse ”Matin nahkoihin olen uinut jo vuonna 2018, kun tein hänestä valtavan suosion saaneen monologinäytelmän Matti Nykänen – Hyppy Sumuun - jota olen esittänyt ympäri Suomea ja Eurooppaa yli 50 esityksen verran. Rooli on vaativa, koska puhutaan melkoisesta legendasta, mutta palautteen perusteella olen onnekseni Matin olemuksen tavoittanut ja on ollut suuri kunnia esittää häntä kaikki nämä vuodet. Musiikkinäytelmä Elämä on laffii - ei ole vain viihteellinen musiikkinäytelmä, vaan se on valloittava ja sydäntä lämmittävä tarina yhdestä suomalaisen urheilun suurimmista ikoneista. Mielestäni on alusta asti ollut huikeaa nähdä Eveliina mukana esityksessä. Eveliina on mukana suurella sydämellä ja näkee, että asia merkitsee hänelle paljon. Eveliinalla on isänsä karismaa.”– Kertoo näyttelijä Tatu Mönttinen

Esityksessä nähdään muitakin Matin elämän varrelta tuttuja kavereita kuten Matin pitkäaikainen luottokitaristi ja biisien tekijä Jussi Niemi, sekä imitaattori Kimmo Hannula, jonka lapsenvahtina sattui Matti nuorena poikana taskurahaa tienaamaan, myös muusikko Kristia Ijäs, joka oli Matin Samurai-bändin jäsen. Mukana esityksessä nähdään myös Stand Up – koomikko Helena Pöllänen, joka on tuttu mm. All Female Panelin viidestä jäsenestä. Käsikirjoituksesta vastaa Tatu Mönttinen, Juse Venäläinen ja Jussi Niemi.

”Tämä on hieno jatkumo kesäteatteri-esitykselle, joka koronasta huolimatta alkoi komeasti ja keräsi yleisöä paljon. Nyt on mahtavaa lähteä kiertämään Suomea ja kertomaan Matin tarinaa! Uskon, että esityksen näkeminen olisi Matille herkkä paikka, koska näkisi elämänsä ylä- ja alamäet. Mutta hän nauttisi varmasti ja tykkäisi jutusta. Ja on todella hienoa nähdä Eveliina esityksessä mukana, koska hänen kautta koko Matin elämän ja sen perintö tulee lähemmäksi katsojaa.” – Jussi Niemi kommentoi.

 

Elämä on laiffii – musiikkinäytelmän kiertueen paikkakunnat tällä hetkellä:

La 5.10. Lappeenranta, Lappeenrantasali ( Kiertueen ensi-ilta.)

Pe 11.10. Joensuu, Carelia Sali

Pe 18.10. Huittinen, Risto-Ryti sali

La 19.10. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Crusell

La 26.10. Imatra, Kulttuuritalo Virta

Pe 1.11. Klaukkala, Monikkosali

La 2.11. Järvenpää, Järvenpää-talo

Pe 8.11. Pieksamäki, Kulttuurikeskus Poleeni

La 9.11 Varkaus, Warkaus-sali

To 14.11. Iisalmi, Iisalmen Kulttuurikeskus

Pe 15.11. Kouvola, Kuusankoskitalo

La 16.11. Hyvinkää, Hyvinkää sali

Pe 22.11. Salo, Teatteri Provinssi

La 23.11. Pori, Promenadikeskus)

To 28.11. Rauma, Rauma Sali

La 30.11. Seinäjoki-sali, Seinäjoki

La 14.12. Kangasala, Kangasala-Talo

 

www.karavaaniteatteri.fi

IG: www.instsagram.com/karavaaniteatteri

Facebook: www.facebook.com/karavaaniteatteri