Palkittu miljoonaluokan Broadway-musikaali saa Suomen ensiesityksensä Samppalinnassa

Samppalinnan Kesäteatteri tuo Suomeen maailmalla huippusuosioon nousseen, mutta Suomessa aiemmin esittämättömän Broadway-musikaalin BONNIE & CLYDE.

Rikollisen röyhkeä musikaali maailman kenties kuuluisimmista rikollisista ja rakastavaisista sai ensi-iltansa Broadwayllä 2011 ja valittiin Lontoon West Endissä vuoden 2023 parhaaksi musikaaliksi. Turun suurtuotannossa nähdään päärooleissa useita tunnettuja näyttelijöitä.

Bonnie & Clyde – Rikolliset ja rakastavaiset

Tositarinaan perustuva musikaali sijoittuu 1930-luvun Yhdysvaltoihin, keskelle suurta lamaa. Köyhyydessä elävä kansa janoaa sankareita – ja kaksi vaatimattomista oloista lähtöisin olevaa nuorta taas parempaa elämää. Bonnie Parker ja Clyde Barrow vannovat tahoillaan, että vielä jonain päivänä heistä tulee jotain. Kun heidän tiensä risteävät, syntyy myös parivaljakko Bonnie ja Clyde – intohimoiset rakastavaiset ja röyhkeydessään yksi maailmanhistorian kuuluisimmista rikollispareista. Heistä tulee köyhän kansan supersankareita, esikuvia ja tarkkaan seurattuja julkisuuden henkilöitä, joiden elämä päättyy lopulta 16 sekunnissa ammuttuun 330 laukaukseen.


Turun kesä täynnä kotimaisen musiikkiteatterin tähtiä!

Musikaalin keskeisissä rooleissa nähdään sekä Samppalinnan konkareita että täysin uusia kasvoja. Bonnien ja Clyden päärooleissa nähdään mm. Turun Kaupunginteatterin Améliena hurmannut, ja useista teatteri-, TV- ja elokuvarooleistaan (mm. Tuntematon sotilas, Pohjolan laki) tunnettu, Marketta Tikkanen sekä Kouvolan Teatterin Cabaret’n Seremoniamestarin roolista tunnettu Karlo Haapiainen. Haapiainen on teatteritöiden ohella tunnettu mm. TV-sarjoista Aallonmurtaja, Syke, Made in Finland, Kultakala sekä Skimbagirls-elokuvasta. Lisäksi hän kilpaili tänä vuonna The Voice of Finland -ohjelmassa Sannin joukkueessa.

Musikaalissa paluun Samppalinnan lavalle tekee myös upea Maria Lund keskeisessä Blanchen roolissa. Hänen vastaparinaan Samppalinnassa debyyttinsä Buckin roolissa tekee musikaalien huippuosaaja Jonas Saari. Jonas muistetaan mm. Turun Kaupunginteatterin Hiljaiset sillat -musikaalin ja Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssin miespääosista.

Lisäksi lavalla loistavat Saarnaajan (Preacher) roolissa The Voice of Finlandista ja monista musikaaleista tunnettu Aleksi Aromaa. Bonnie äidin, Emma Parkerin, sekä pormestari Miriam Fergusonin rooleissa nähdään Helsingin Kaupunginteatterin ensembleen kuuluva Tiina Peltonen. Turkulaisille Cabaret-menestysmusikaalista tuttu Miko Helppi nähdään Bonnien lapsuudenystävän, poliisina työskentelevän Tedin roolissa. Turkulaista paikallisväriä musikaalissa edustaa suoranainen Samppalinna-konkari, Mikael Haavisto, joka nähdään keskeisessä Sheriffi Schmidin roolissa. Entisen Texas Ranger-palkkionmetsästäjän Frank Hamerin ja Clyden isän Henryn rooleissa nähdään näyttelijä-tanssija Pekka Hiltunen.

Musikaalikentän uutta sukupolvea edustavat Tampereen Ammattikorkeakoulussa vielä opiskelevat Tinja Taipale, Saara Östman, Katariina Särkijärvi, Ella Vähäpassi ja Petja Pulkkinen, joka viimeksi nähtiin vaativassa Evan Hansenin roolissa Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa Rakas Evan Hansen.

BONNIE&CLYDE -musikaalissa nähdään aikuisten ammattilaisten rinnalla myös paikallisia lapsinäyttelijöitä. Nuoren Bonnien roolissa vuorottelevat turkulaiset Iina-Emilia Sokka ja Ethel Ånäs ja nuoren Clyden roolissa taas turkulainen Ralf Nyberg sekä uusikaupunkilainen Viljami Nurmi.

Teoksen ohjaa ja suomentaa viime kesän tapaan teatterin taiteellinen johtaja Jukka Nylund, joka palkittiin vuonna 2023 Vuoden Musiikkiteatterintekijä -palkinnolla.

”Haluamme tuoda kesäteatterien laajaan, joskin usein hyvin perinteiseen, tarjontaan jotain uutta, yllättävää ja erilaista. Tässä teoksessa on sekä vauhtia että vaaran tuntua, naurua ja näyttävyyttä unohtamatta. Ajattelen Samppalinnan Kesäteatteria nimenomaan ammattimaisena musikaalinäyttämönä. On täysin poikkeuksellista, että Suomessa kyetään tekemään ulkoilmassa musikaalituotantoja, joiden budjetit ovat miljoonaluokkaa”, Nylund kertoo.

Samppalinnasa luotetaan live-orkesterin voimaan

Ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa kapellimestari Ville Myllykoski, Hänen kanssaan näytösten kapellimestarina vuorottelee Aleksi Laukkonen.

Koreografina Samppalinnassa vierailee ensimmäistä kertaa brittikoreografi Chris Whittaker, jonka työn jälkeä on aiemmin nähty mm. Lontoon West Endissä.

Visuaalisesta ilmeestä vastaavat lavastaja Mika Haaranen, pukusuunnittelija Heidi Wikar maskeeraussuunnittelija Aki-Matti Kallio.


Bonnie & Clyde ensi-ilta: 19.6.2024

Esityskausi: 15.6 – 17.8.2024.

Kuvia median käyttöön: (kuvaaja Otto-Ville Väätäinen): https://www.samppalinnanteatteri.fi/lehdisto


www.samppalinnanteatteri.fi

IG: @samppalinnakt

Facebook: Samppalinnan Kesäteatteri