Ammuu, täs on joulun tuntuu

Helsinkiläiset Marika ja Luri Luokkala julkaisivat syksyllä 2015 “Lähdetään Musiikkimatkalle” -kirjan ja cd-levyn varhaiskasvatuksen ammattilaisille.

“Ajattelin, että olisi hienoa saada lastenlauluja myös soimaan radioon. Niinpä päätimme viime jouluna postittaa Lehmän Joulu -kappaleen radioille”, tuumii mm. Clifterssin, Puolikuun ja Antti Reinin kanssa soittava Luri Luokkala.

“Olin aivan ällikällä lyöty, kun kappaletta soitettiin tuon tuostakin valtakunnan radioaalloilla. Yhtäkkiä meille tulvi kiitosviestejä ja yllättäviäkin yhteydenottoja. Kappaletta toivottiin myös useaan kertaan joulun radiotoivekonserteissa”, kertoo laulun solisti Marika Luokkala.

Onko Lehmän joululaulu vegaaninen?

Ihastuneita yhteydenottoja alkoi sadella aina maatilallisista peruskoulun opettajiin. Laulua on esitetty useissa lasten ja aikuisten tapahtumissa. Onpa siitä tehty myös näytelmä ikäihmisille asiaan kuuluvin lehmä ja sonni asustein.

Eräässä viestissä tiedusteltiin, onko laulu vegaaninen? “Siihen emme oikein keksineet vastausta, mietimme kyllä päämme puhki. Kannatamme toki kasvisruokaa ja kylläpä se Lehmäkin heinää syö, eikä eläimiä vahingoitettu kappaleen äänityksissä”, pohtivat Marika ja Luri hymyillen.

Jouluna aikuisetkin kuuntelevat lastenlauluja

Tänä jouluna kappaleesta julkaistiin cd-joulukortti, jonka mukana lehmän jouluinen tervehdys leviää ympäri Suomea. “Ihmiset ovat tilanneet korttia ihan pöhkönä, mutta niinhän jouluna aikuisetkin kuuntelevat lastenlauluja”, toteaa Luri

Kuva: Satutaiteilija Petronella Grahn

Lehmän Joulu

säv. & san. Marika ja Luri Luokkala sov. Luri Luokkala © MANUS ℗ LÄNSIMÄKI RECORDS
ISRC: FIS5U1500007

www.musiikkimatka.fi