Jenkkiräppäri Tyga ensimmäistä kertaa Suomeen

Lil Waynen perustamaan Young Money –kollektiiviin yhdessä Draken ja Nicki Minajn kaltaisten supertähtien kanssa kuuluva Tyga saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Yhdysvaltalaisartistin ensiesiintyminen tapahtuu Tampereen Ratinanniemessä 1.-2. elokuuta järjestettävän kaupunkifestivaali Blockfestin lavalla.

Kaliforniassa varttunut, vasta 24-vuotias Tyga on tekemässä maailmanlaajuista läpimurtoa tänä vuonna ilmestyvällä pitkäsoitollaan, jonka vastaavana tuottajana toimii Kanye West. Levyn ensimmäisellä singlelohkaisulla vierailee Justin Bieber. Tyga löysi omaleimaisen tyylinsä keväällä 2013 ilmestyneen ”Hotel California” –albuminsa myötä ja on ollut sen jälkeen erittäin aktiivinen julkaisurintamalla. Tuotteliaalta Tygalta on nimittäin tulossa lyhyen ajan sisään myös yhteislevy laulajatähti Chris Brownin kanssa.

Blockfestin korkeatasoinen ohjelmisto esittelee tänäkin vuonna hiphop-kentän monipuolista antia useasta eri näkökulmasta. Festivaali tiedotti jo aiemmin kiinnittäneensä perjantain pääesiintyjäksi west coast –legenda Snoop Doggin, modernimpaa uuden musiikin aaltoa edustava Tyga nähdään Blockfestin lavalla lauantaina. Tapahtuman runkona toimii edelleen suomalaisen rytmimusiikkitaivaan isoimmat tähdet lähtien aina viidellä Emma-patsaalla palkitusta Cheekistä, joka esiintyy elokuussa Olympiastadionin lisäksi ainoastaan festarikesänsä päätöksessä Blockfesteillä.

Uusina kiinnityksinä tapahtuman kotimaiseen kattaukseen liittyvät Juno, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, Raappana sekä Stepa & Are. Tämän lisäksi Heikki Kuula esiintyy ainutlaatuisella keikalla Teflon Brothers –yhtyeensä kera ja DJ Kridlokk, Eevil Stöö, Koksu Koo sekä Tuuttimörkö johdattavat KCMD Mafian spesiaalikeikkaa. Blockfest julkistaa vielä lisää esiintyjiä kevään aikana, tämän hetken päiväkohtainen ohjelma löytyy tapahtuman kotisivuilta www.blockfest.fi.

Jokaisena järjestysvuotenaan jo ennakkoon loppuunmyydyn Blockfestin liput on saatavilla Lippupalvelusta sekä Tiketistä. Tapahtuman lipunmyynti on käynnistynyt ennätysmäisen vauhdikkaasti, sillä aiempinakin vuosina huippusuosioon nousseet VIP-liput varattiin loppuun vain kolmessa päivässä. Blockfest-lippujen hinnat alkaen 49 euroa ja toimitusmaksut.

 

Blockfestin kotisivut: http://www.blockfest.fi

Kuvat: http://www.blockfest.fi/media