Blockfestin lipunmyynti alkoi!

Kaupunkifestivaali Blockfest tuo elokuussa estradeille koko kotimaisen hiphopin kärkikaartin sekä kansainvälisiä tähtiä. Tampereella Ratinanniemen festivaaliareenalla 23.-24.8.2013. järjestettävä tapahtuma kokosi viime vuonna oheistapahtumineen yli 20.000 kävijää.

Blockfestin tähtiesiintyjistä ensimmäisenä on julkistettu nuori amerikkalainen rap-artisti Mac Miller, joka ylsi heti esikoisalbumillaan Yhdysvaltain myyntilistojen ykköseksi. Kaksipäiväisen tapahtuman estradeilla tullaan näkemään yli 30 artistia, joiden esiintymiset vahvistetaan kevään aikana. Blockfest on ollut viisivuotisen historiansa aikana lähes aina loppuunmyyty, lipunmyynti tapahtumaan alkoi tänään.

Tapahtuma on monipuolistanut lipputarjontaansa viime vuonna tehdyn kävijätutkimuksen pohjalta. Festivaali on edelleen ikärajaton, mutta nuorimmilta vierailta edellytetään huoltajan mukanaoloa. Täysi-ikäisille on rajatut anniskelualueet. Päivä- ja viikonloppulippujen lisäksi tarjolla on jälleen kulkemista helpottava VIP-lippu, jonka haltijalla on mm. oma sisäänkäynti ja ilmainen vaatesäilytys sekä jatkojuhlat.

Uusi Blockfestin exclusive-lippu on suunnattu vieläkin vaivattomampaa festivaalikokemusta kaipaaville. VIP-palveluiden lisäksi käytettävissä on oma tila ruokailuineen, jonka tarjoilut on suunnitellut Suomen ensimmäinen Top Chef -voittaja Akseli Herlevi. Exclusive-lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä.

Blockfest-liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.

Blockfestin kotisivut: www.blockfest.fi

Kuvat: www.blockfest.fi/media