Blockfest julkistaa ensimmäiset juhlaesiintyjänsä!

Viime vuosina jo ennakkoon loppuunmyyty kaupunkifestivaali Blockfest järjestetään viidentenä juhlavuotenaan edellisistä vuosista tutulla paikalla, Tampereen Tullikamarin aukiolla ympäristöineen. Tapahtuman päivämäärät ovat 17.-18.8.2012. Esiintymislavalla on aikaisempina vuosina nähty kansainvälisiä tähtivieraita ja kaikki kovimmat kotimaiset hiphopin kärkinimet.

Blockfest julkaisee nyt ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle tulee nousemaan kiitetty Jukka Poika, jonka kappale ”Silkkii” palkittiin parhaana Emma-gaalassa, artisti itsekin nimettiin Vuoden live-esiintyjäksi. Estradilla nähdään myös Gracias, kansainvälinen lupauksemme, joka saa seurakseen nuoren ja lahjakkaan Noah Kinin. Jo kiinnitettyjä artisteja ovat myös kaksinkertainen rapin Suomen-mestari Ruudolf, Heikki Kuula sooloprojektinsa Perhosveitsi-Heikki & Lika-Aki kanssa sekä toivottu Ruger Hauer -kokoonpano. Joka vuosi myös yksi uusi tulokas on päässyt esiintymään suurfestivaaleilla yleisöäänestyksen perusteella. Ensi syksynä luvassa on siis jälleen Suomen kovin artistikattaus.

Aiempina vuosina hyväntuulisessa hengessä ja ilman merkittäviä järjestyshäiriöitä sujunut Blockfest toivoo saman yhteishengen jatkuvan tänäkin vuonna. Historiansa viidettä kertaa pystytettävä festivaali pyrkii jälleen parantamaan palveluitaan entisestään, tänä vuonna kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin.

Blockfestin lipunmyynti alkaa torstaina 1.3. Lippupalvelussa ja Tiketissä, lippuja tulee olemaan saatavilla myös valikoiduissa erikoisliikkeissä.

Blockfestin kotisivut: www.blockfest.fi