Rockyhtye taistoon Suomen luonnon puolesta

Virtolainen Oliver-yhtye on julkaissut Osasyyllinen-singlestä rohkean ja ajatuksia herättävän musiikkivideon. Kappaleen sanoituksessa syvennytään synkkään skenaarioon jossa ihmiset ovat luopuneet toivosta oman ympäristönsä suhteen.

Virroilla ja Tampereen seudulla kuvatussa videossa ihmiset kaatuvat metsän keskellä kuten puut. Videon lopussa nähdään pelottava maapallon tuhoutuminen Armageddon-hengessä. Erikoinen tarinankerronta on ohjaaja Ville Salmisen käsialaa. Sekä yhtye, että Salminen halusivat tehdä videon, jonka tarkoituksena on saada ihmiset ajattelemaan ja miettimään omaa rooliaan luonnon kuluttajana. “Välinpitämättömyys aiheuttaa suurta tuhoa joka päivä. Toivon, että videon ja biisin kautta edes joku havahtuisi ja tekisi valinnan välittää enemmän”, kommentoi Oliverin laulaja Jari.

 

“On toivoa antavaa huomata, että raskaan sarjan rockissa havahdutaan kuolemankellon tikitykseen. Taiteella on aina ollut rooli asioiden esiin nostajana. Oliver tekee tätä omaa osaansakin pohtien, ja tavoittaa viestillään toivoaksemme aivan uusia kuulijoita”, kommentoi Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen.

Videon pääosaa esittää Elonkerjuu-yhtyeestä tuttu Johanna Koivu. Koivulle itselleen luonto on maalaistyttönä hyvinkin lähellä sydäntä, joten projektiin oli helppo lähteä mukaan. “Luonto on minulle tärkeä rauhoittumisen paikka. Satavuotiaan kuusen juurella asiat saavat oikean perspektiivin, meren aaltojen syleilyssä tunnen olevani osa jotain suurempaa.”, kertoo näyttelijä ja viulusti Johanna Koivu.

Oliver lahjoittaa Osasyyllinen-singlestä kaikki digitaaliset myyntitulot suoraan Suomen luonnonsuojeluliiton toimintaan.

Video on katsottavissa Ilta-Sanomien sivuilla: http://www.iltasanomat.fi/musiikki/rockyhtye-lahti-taistoon-suomen-luonnon-puolesta/art-1288441008128.html

Lisää projektista kuulet Huomenta Suomessa 24.1 klo 08.50. Vieraina aiheesta ovat keskustelemassa solisti Jari Oliver -yhtyeestä, Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen, sekä videon päänäyttelijä Johanna Koivu.

Oliveria pitää kiireisenä ahkera keikkailu ja yhtye lupaakin, että keikat jatkuvat tämän levyn tiimoilta vielä ainakin ensi kesään asti.

 

OLIVER MYÖNTÄÄ SYYLLISYYTENSÄ – MYÖNNÄTKÖ SINÄ?

http://www.oliverband.net/