SARElta uusi single ja musiikkivideo

Saija-Reetta Kotirinta a.k.a. Sare tuli tunnetuksi tv-sarjasta Salatut Elämät. Inka Haapalan roolin lisäksi Sare on näytellyt lukuisissa musikaaleissa mm. Grease, Hair, Avenue Q, West Side Story ja Peter Pan.

 

Kun Sare v. 2010 jäi äitiyslomalle Seinäjoen kaupunginteatterista ja jätti taakseen menestyksekkään nuoren Aliiden roolin Sofi Oksasen Puhdistus- näytelmässä, tuli tilaisuus pysähtyä. Teatteri oli hänelle suuri rakkaus, mutta intohimo musiikin tekemiseen kyti vahvana ja polte toteuttamaan itseään silläkin saralla piti kokea.

Saren levyn taustatiiminä vaikuttavat arvostetut musiikintekijät Suomesta. Suomenkielistä poppia draamakulmalla ovat olleet tekemässä artistin kanssa sävellyksen tiimoilta mm. Samuli Laiho. Taiteellisen tuottajan roolissa vaikuttaa Petri Munck. Sanoitukset ovat artistin omat.

Esikuvinaan Björkiä ja Ane Brunia pitävä Sare kertoo: “Haluan viestiä rohkeuden ja oman tien kulkemisen puolesta. Pohjalta voi nousta ylös, suuntaa voi aina vaihtaa. On ok tuntea kaikkia tunteita ja on ok, ettei aina mene hyvin. Haluan myös omalla esimerkilläni näyttää, ettei toinen julkinen ammatti tai ikä ole este uudelle uralle. Koskaan ei ole myöhäistä, asetamme itse omat rajamme.”

“Rakkaus ei riitä -kappale on mulle vapauden julistus. Otetaan onni omiin käsiin, kun huomaa, että vanha elämä puuduttaa. Turvallisen hylkääminen pelottaa, mutta palkitsee. Sydämellä tehty päätös ei voi olla väärin.”

Videolla esiintyvät artistin lisäksi näyttelijät Timo-Pekka Luoma ja Sanna Stellan.

Saren näet kuluvan talven aikana Sing along -vierailun lisäksi myös mm. Voice Tv:n haastattelussa, Tartu Mikkiin -ohjelmassa sekä Rakkaus ei riitä -kappaleen tiimoilta erinäisissä radiohaastatteluissa valtakunnallisesti. Saren kuulumisia voit seurata myös Kotisivu/ blogissa: www.sare.fi