Marssi 7 ihmeeseen valloittaa seitsemän paikkakuntaa elo- ja syyskuussa tuoden esiintymislavalle spektaakkelin, jollaista Suomessa ei ole koskaan ennen nähty.
Marssi 7 ihmeeseen valloittaa seitsemän paikkakuntaa elo- ja syyskuussa tuoden esiintymislavalle spektaakkelin, jollaista Suomessa ei ole koskaan ennen nähty.
Tangonäytelmä Mahdoton Rakkaus on esitys, joka nostaa esille uutta kotimaista tangomusiikkia unohtamatta genren kuolemattomia klassikoita. Ohjauksesta vastaa Sari Siikander, käsikirjoituksesta Taina West ja musiikin sovituksista Jasse Varpama. Tuotanto Elevent Group Oy.
Irwinin pitkäaikainen luottomuusikko ja kevyen musiikin asiantuntija kirjoittivat yhdessä myyttejä murtavan elämäkertateoksen Reteesti vaan, Irwin Goodman
Aiemmin Los Angelesissa jo nähty ja hyviä arvosteluja Pohjois-Amerikassa kerännyt Roope Oleniuksen ohjaama taitoluisteluelokuva Free Skate pyörii tällä viikolla Regal Union Square -elokuvateatterin ohjelmistossa New Yorkissa.
Roope Oleniuksen ohjaama taitoluisteluelokuva Free Skate avaa Pohjois-Amerikassa elokuvateattereissa 27.1.2023. Elokuva pyörii kankailla Los Angelesissa, Torontossa, Vancouverissa ja Thunder Bayssa. Elokuvan levittää kanadalainen IndieCan Entertainment.
Tanssien Tähtiin -Show’n ensimmäinen kiertue nähtiin vuonna 2019, jolloin esityksen näki yli 10 000 katsojaa.